Portugali-Suomi: Matkaraportti

Matka kohti Portugalia ja Suomen mahdollista ensimmäistä arvokisapaikkaa alkoi tiistai-iltana bussimatkalla kohti Pirkkalan lentokenttää. Pienen brenkuttelun ja korttipelin siivittämänä mieliala oli erittäin korkealla ja luottamus kisapaikkaan suuri. Seuraava yö, joka vietettäisiin Stanstedin lentokentällä herätti kuitenkin pieniä pelkoja, sillä jatkolento saapuisi Portoon vasta keskiviikkona aamupäivällä ja ottelu olisi jo samaisena iltana. Luotto kisakuntoon oli kuitenkin vahva.

Jatkolento saapui Portoon noin kello kymmenen aamulla ja koneesta poistumisen jälkeen portugalilaiset antoivat todellisen taidonnäytteen passintarkastuksesta. Organisointi oli samaa tasoa kuin Pohjola Stadionin lipunmyynti parhaimmillaan. Saksalaista tehokkuutta aina salaa ihailleeneena tämä tietysti pisti hieman vihaksi. Kaikeksi onneksi sää oli aivan perseestä, joten passivirkailijoiden hitaus ei jäänyt päällimmäiseksi takaraivoon, vaan märkyyden ylivoima vei totaalisesti mielenkiinnon.

Toki pienellä ennakoinnilla ja suunnittelulla hotellille asti olisi kenties päässyt jopa kuivana, mutta liian vaivan näkeminen on yleensä yliarvostettua. Asiat toteuttaa mieluummin hankalammin ja pidemmän kaavan kautta. Residencial Aviz-hotelli sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella muutaman metropysäkin päässä Estadio do Dragaosta, jossa ottelu pelattaisiin.

Täytyy todeta, että ainakin jalkapalloihmiselle Porton metroverkosto on erinomainen, sillä neljä viidestä linjasta päättyy Dragaolle. Boavistan Estadio Bessalle sen sijaan joutuu lähimmältä metroasemalta (Casa da Musica?) kävelemään muutaman kilometrin. Alueen kolmannen pääsarjajoukkueen, Leixoesin, Estadio do Mar stadion puolestaan löytyy samannimisen metroaseman lähettyviltä. Portossahan taitaa olla koko Euroopan modernein metroverkosto, johtuen parannuksista, joita EM2004-kisoja varten kaupungissa tehtiin.

Johtuen jo mainitusta suunnitelmallisuuden puutteesta ja laiskuudesta, seurueemme ei koskaan löytänyt tietään Ryan’s-nimiseen irkkubaariin, jossa suomifanien enemmistö kokoontui ennen ottelua. Hotellihuoneessa nautittujen pre-match juomien jälkeen alkoi matka kohti illan kliimaksin näyttämönä toimivaa Porton stadionia. Metrot olivat täynnä Suomen ja Portugalin kannattajia ja tunnelma ainakin suomalaisten joukossa nousi jatkuvasti. Tänään se tapahtuisi. Suomi selvittäisi tiensä ensimmäistä kertaa historiansa aikana arvokisoihin.

Suomalaisia oli saapunut paikalle arviolta noin 700 ja eristetty yhteen kulmaan. Tieto siitä, että Jari Litmanen aloittaisi jakoi mielipiteet, sillä Litmanen ei missään nimessä olisi 90 minuutin pelikunnossa, mikä myös ilmeni ottelun toisella puoliajalla. Loukkaantumisestaan toipunut Mika Väyrynen sen sijaan aloitti ehkä jopa hieman yllättäen vaihdossa.

Avauskokoonpano ei kuitenkaan suurempia yllätyksiä sisältänyt ja voitokkaan Azerbaijan-ottelun avaukseen Hodgson oli tehnyt vain kaksi muutosta. Litmasen lisäksi Markus Heikkinen löysi itsensä avauskokoonpanosta Roman Eremenkon paikalla.

----------------Forssell---------------
Kolkka---------Litmanen-----Sjölund
-------Heikkinen---Tainio--------------
Kallio----Hyypiä—Tihinen-------Pasanen
------------Jääskeläinen-----------------

Kotiyleisö oli yllättävänkin vaisu, johtuen varmasti osittain heikosta edellisestä kotiottelusta Armeniaa vastaan neljä päivää aikaisemmin. Stadionin kuuluttajan täytyi tehdä parhaansa, jotta portugalilaiset lähtivät kannustamaan omiaan. Välillä tuntui jopa siltä, että 700-päinen suomalaisjoukko olisi ajoittain pitänyt kovempaa ääntä kuin hieman yli 40 000 lusitaania. Tämä taitaa kuitenkin olla pelkkää illuusiota, sillä kyseinen skenaario on lähes mahdoton.

Itse ottelun käsikirjoitus oli hyvinkin nopeasti selvillä, sillä Portugali hallitsi kenttätapahtumia lähes suvereenisti. Suomi jatkoi kuitenkin loistavaa puolustustyöskentelyään ja erityisesti vasemman puolustajan tontilla luutinut ”Köpi” Kallio säväytti, pitäen Cristiano Ronaldon melkoisen hyvin pimennossa ja ajoittain lähes nöyryyttäen nuorta kalastelijaa.

Tunnelma katsomossa oli erittäin jännittynyt. Lisäpuhtia toivat tiedot siitä, että Puola oli siirtynyt johtoon ottelussa Serbiaa vastaan. Tuolla tuloksella tai jopa tasapelillä ratkaisun avaimet olisivat Suomen omissa käsissä. Pelitapahtumat enteilivät kuitenkin aivan jotain muuta, sillä Suomi sai koko ottelun aikana rekisteröityä vain yhden laukauksen kohti maalia. Jussi Jääskeläinen puolestaan venyi lukuisiin huippupelastuksiin Portugalin noustessa lähinnä Ronaldon ja Quaresman voimin.

Ottelun lopussa Suomi sai kuitenkin vielä lisäpontta ja historiallinen maali oli nähdä päivän valon, kun Bruno Alves ohjasi pallon vain muutamia kymmeniä senttejä ohi Portugalin omasta maalista. Toisella puoliajalla Portugalin pelissä oli havaittavissa varmistelun aineksia, sillä tasapeli riittäisi heille lopputurnauspaikkaan.

Jari Litmanen pelasi kenties uransa viimeisen maajoukkueottelun ja maestro ei todellakaan saanut arvoistansa kohtelua, kun portugalilaiset järjestivät vihellyskonsertin ”Kuninkaan” paineltua vaihtoon toisen puoliajan puolivälin paikkeilla. Toivottavasti Litmanen pelaisi vielä jäähyväisottelun Olympiastadionilla. Seurajoukkueissahan ”Litin” ura kuitenkin todennäköisesti (ja toivottavasti) vielä jatkuu, mutta maajoukkueottelut mies on vannonut lopettavansa näihin karsintoihin.

Loppuvihellyksen koittaessa suomalaisten katsomossa oli apeita ilmeitä ja muutamia kyyneliäkin vuodatettiin. Kisapaikka jäi tällä kertaa vain maalin päähän ja mahdollinen lohkon kakkostila vaihtui lopulta nelostilaan, kun Serbia kukisti vielä rästiottelussaan Kazakhstanin lauantaina ja ohitti Suomen keskinäisten otteluiden turvin.

Mitään ihmeempiä välikohtauksia ei ainakaan ottelun aikana katsomossa tapahtunut, vaikka turvamiehiä vieraskannattajien ympärillä lisättiin jossain vaiheessa. Ilmeisesti paikalliset ultrat yrittävät päästä suomalaisten joukkoon haastamaan riitaa, mutta tällä kertaa vakavammilta tapahtumilta vältyttiin.

Portosta matka jatkui perjantaina (23.11) Milanoon, jossa seurueemme vietti viikonlopun. Interin otteluunkin oli tarkoitus mennä, mutta taannoisen ampumavälikohtauksen takia otteluun ei myyty lippuja muille kuin milanolaisille. Kotiutuminen tapahtui tiistaiaamuna yhden Malpensan lentokentällä vietetyn yön jälkeen. Malpensan kenttä on muuten erittäin viihtyisä ja nukkuminen pehmustetuilla penkeillä onnistuu huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Stanstedin lentokentällä. Täytyy myöntää, että ottelun jälkeisinä päivinä puseroon hiipi useammankin kerran uskomaton vitutus. Suomen kisapaikka jäi vain maalin päähän!

Suomen Cupin Finaali 2007: Tampere United vs. FC Honka

Tänään isänpäiväviihdettä parhaimmillaan tarjoiltiin Finnair Stadiumilla, kun suomalaisten seurajoukkueiden jalkapallokausi 2007 huipentui Suomen Cupin finaaliin Tampere United vs. FC Honka. Ottelusta ei puuttunut väriä, sillä TamU vei mestaruuden vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen, varsinaisen peliajan päätyttyä 1-1 numeroihin. Varsinainen show alkoi jatkoajalla, jonka aikana tehtiin peräti neljä maalia ja rangaistuspotkukilpailuun siirryttiin tilanteesta 3-3 (0-0, 1-1). Rangaistuspotkuissa FC Hongan pelaajien kantti ei kestänyt, sillä neljästä vetäjästä vain Jami Puustinen sai pallon Mikko Kavénin selän taakse. Janne Saarisen veto suuntautui karkeasti yli. Kavén puolestaan onnistui torjumaan Tero Koskelan ja Mika Helinin vedot. TamU:n kaikki kolme vetäjää, Henri Myntti, Jussi Kujala ja Antti Pohja, sen sijaan onnistuivat vedoissaan ja näin liigamestaruuden lisäksi myös Cup-mestaruus matkaa tänä vuonna Tampereelle.

Ottelun tapahtumia en rupea yksityiskohtaisesti kuvailemaan, sillä internetissä on jo useita otteluraportteja. Tässä Veikkausliiga.comin raportti.

Punaisista korteista sen verran, että molemmat tuomiot vaikuttivat heppoisilta. Itse asiassa saattaa jopa olla, että Weckströmin saama punainen kortti,toisen puoliajan alussa, oli jonkinlainen hyvitys aikaisemmasta virhearvionnista. Juska Savolaisen ja John Weckströmin ulosajot olivat ainakin ennalta paha kolaus ottelun viihdearvoa ajatellen, mutta jatkoajan dramatiikka korvasi näiden pallotaiturien (edellinen kuvaus osunee paremmin Weckströmiin) puuttumista.

Finnair Stadiumilla oli paikanpäällä todistamassa tätä huikean jännittävää ja tapahtumarikasta näytöstä vain hieman reilut 1400 katsojaa. Kun kysyin eräältä annoutuneimmista suomifutiksen vihaajista, lähtisikö hän katsomaan ottelua, vastaus oli tyly. Kyseessä oli kuulemma "panoksetonta höntsää". Tästä kommentista kuvastaa hyvin Suomen Cupin arvostus, tai paremminkin sen puute. Voin vakuuttaa, että Tampere Unitedille kelpasi kultaisten mitaleiden lisäksi myös palkintona jaettu 25 000 euron shekki. Hopealle sijoittunut Honka puolestaan kuittasi 8 000 euroa tililleen.

Tänään pelattua perinteikästä Norjan Cupin loppuottelua Haugesund-Lilleström seurasi Norjan kanssallisstadionilla Ullevaalilla peräti 24 000 katselijaa. Koska Suomessa? Mainittakoon myös, että voittajajoukkue Lilleströmin maalia vartioi Otto Fredrikson.

Finnair Stadiumillakin oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvä tunnelma ja tänään saatiin nauttia paremmasta kannatuksesta kuin kotiottelunsa Finnair Stadiumilla pelaavan HJK:n otteluissa tällä kaudella. Tampereelta oli saapunut muutama junavaunullinen sinikaartin jäsenia ja muita Tampere Unitedin kannattajia. Espoolaisiakin oli paikalle saapunut kiitettävästi ja luonnollisesti he olivat stadionilla myöskin enemmistö. Tänään nähtiin myös sellainen harvinaisuus, että koko Hongan puoleinen itäkatsomo osallistui kannattamiseen jatkoajan ratkaisuhetkillä. Tämä on ilmiö, jota en muista Klubin otteluissa koskaan todistaneeni (jos mukaan ei lasketa taputtamista, mutta miksi laskettaisiin?).

Kausi 2007 on siis nyt saatu seurajoukkueiden osalta pakettiin ja loppujen lopuksi suurempia yllätyksiä ei koettu. Lopuksi vielä onnittelut 100-vuotiaalle HJK:lle, joka pelasi paskimman kautensa vuosi kausiin. Onnea!

Leeds United Football Club

Maailman vanhin jalkapallokilpailu Football Association Cup (FA Cup) pyörähti jälleen kerran käyntiin eilen illalla. Ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa kohtasivat League Twon kärjessä pyörivä Hereford ja toipumisohjelmaansa toteutta Leeds United.

Otan asian esille siksi, että Leeds on jo pitkään ollut englantilaisista joukkueista minun suosikkini. Tässä toteutuu jälleen se vanha totuus, että jokaisella suomalaisella miehellä on oma salarakkaansa brittein saarilla. Minun kohdallani tuo salarakas on Leeds.

Ensimmäiset muistikuvani joukkueesta ovat 90-luvun puolivälistä. Tuolloin vanhoina hyvinä aikoina TV2 näytti vielä joka lauantai yhden viideltä alkavan Valioliigaottelun. Tuo oli omaa jalkapallouraansa aloittelevan juniorin viikon kohokohta. Eräänä lauantaina tietoisuuteeni marssi eräs herra nimeltä Tony Yeboah, joka tykitti muutaman aivan käsittämättömän maalin. Väittäisin, että tuo herra on ampunut minuun ensimmäiset amorin nuolet Leedsiä kohtaan.

Lopullisesti seura nousi suosikikseni vuosituhannen vaihteessa, sen taistellessa kahta suurta, Manchester Unitedia ja Arsenalia, vastaan tasavertaisesti. Seuran edesottamukset Champions Leaguessa ja välierät Valenciaa vastaan ovatkin sitten ikimuistoisia seuran kaikille kannattajille. Alan Smithin, Mark Vidukan, Ian Harten, Paul Robinsonin, Harry Kewellin, Rio Ferdinandin, Olivier Dacourtin, Lee Bowyerin ja kumppaneiden tähdittämä joukkue on käsite.

UCL-aikakauden jälkeen joukkueen suunta on ollut vapaapudotuksen muodossa suoraan alaspäin. Putoaminen Valioliigasta kauden 2003/04 jälkeen oli vasta alkusoittoa. Putoamista seurasivat myös selvitystilaan joutuminen ja seuran koko olemassa olo oli useaankin otteeseen vaarassa.

Toisella Championship kaudella (2005/06) näytti jo pitkään siltä, että joukkue nousisi takaisin Valioliigaan. Kausi sai kuitenkin surullisen lopun, kun Watford voitti Leedsin nousufinaalissa Cardiffin Millenium Stadiumilla. Seuraava kausi olikin sitten jälleen katastrofaalinen ja joukkue sijoittui Championshipin viimeiseksi menetettyään vielä kymmenen pistettä kauden lopussa selvitystilaan joutumisen takia.

Vajoaminen vieläkin alemmaksi näytti väistämättömältä, kun FA langetti joukkueelle alkavalle League One-kaudelle 15 miinuspistettä. Vahvasti nuorentunut Leeds on kuitenkin kääntämässä kelkkaansa ja tällä hetkellä paluu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle näyttää erittäin todennäköiseltä. Leedsin materiaali on tällä kaudella, niin paperilla kuin kentälläkin, ollut ylivertainen vastustajiinsa verrattuna. Leeds on voittanut 15 pelatusta sarjaottelustaan peräti 12 ja hävinnyt vain yhden. Sarjakärki Carlisle on enää viiden pisteen päässä. Carlisle on myös se joukkue, joka on ainoana onnistunut ottamaan yorkshirelaisilta täydet kolme pistettä tällä kaudella.

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä jopa pelottavan hyvältä. Maalipörssin kärjessä kahdeksalla maalillaan majailevat Jermaine Beckford ja Tresor Kandol ovat tällä kaudella muodostaneet lyömättömän kärkiparin. Materiaalin laajuudesta kertoo jotain sekin, että reservistä löytyy vielä loukkaantumisista kärsivä Tore André Flo. Lisäksi Valioliigakokemusta omaavia pelaajia löytyy vielä useita: Jonathan Douglas (joka kuuluu edelleen Irlannin maajoukkuerinkiin), Shaun Derry (palaamassa pitkäaikaisen loukkaantumisen jälkeen takaisin tositoimiin), Alan Thompson (pelannut mm. Celticissä ja Blackburnissä useamman kauden). Heidän lisäkseen Leedsin oma juniorimylly tuottaa edelleen lahjakkaita pelaajia. Tällä kaudella debytoineet Jonathan Howson (s.1988) ja Ben Parker (s.1987) nousevat vielä varmasti suureen rooliin joukkueessa. Lisäksi Leeds hankki lupaavan Curtis Westonin (s.1987)Swindon Townista.

Eilinen 0-0 tasapeli Herefordin vieraana oli pientä takapakkia, mutta manageri Dennis Wise saa ottaa syyn osittain omille niskoilleen. Useita avauskokoonpanon pelaajia lepuutettiin ja nuorille lupauksille annettiin vastuuta, joka ei tietysti ole huono asia. Tasapelin seurauksena joukkueen otteluohjelma kuitenkin ruuhkautuu, sillä uusintaottelu pelataan muutaman viikon sisällä. Sarjapelejä kertyy kauden aikana peräti 46, joten ylimääräiset kamppailut eivät välttämättä ole tervetulleita.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin kaikesta tapahtuneesta huolimatta vähintäänkin puolipilviseltä, sillä suunta on vahvasti ylöspäin. Myös yleisö on löytänyt joukkueen uudestaan ja Leedsin yleisökeskiarvo on tällä kaudella ollut suurempi kuin lähes puolilla Valioliigajoukkueista.

Marching on Together, Forever, Wherever! Kuulostaako imeleltä? Jotkut eivät ole koskaan hyväksyneet sitä, että suomalaiset kannattavat ulkomaisia seurajoukkueita. Täytyy myöntää, että itsestänikin löytyy tämän kannan omaava puoli. Onkin ehkä parempi sanoa, että seuraan Leedsiä, en kannata. Hieman lievempi termi siis. Ulkomaisen seuran seuraamiselle on kuitenkin Suomessa vahvat perusteet jo meidän oman liigammekin takia. Ensinnäkin suomalainen jalkapallokausi on tällä hetkellä järkyttävän lyhyt. Kausien väliin mahtuu tällä hetkellä yli puolen vuoden tauko, joka lähes kaikissa muissa maissa olisi ennenkuulumatonta. Mitä sitä sitten tekisi noina talven pimeinä kuukausina? Heikkohermoisimmat seuraavat myös väkivaltatappeluna tunnettua, primitiivisyydestään tunnettua, jääkiekkoa, joka muistuttaa lähinnä häirikkölasten tappelukerhoa. Itsetietoisen jalkapalloihmisen on siis helppo käyttää ns. luppoaika ulkomaisten sarjojen seuraamiseen.

Nykyäänhän Veikkausliigajoukkueiden kausi alkaa jo tammikuussa uudistetun Liiga Cupin muodossa, mutta alemman sarjan joukkueilla ei kilpailullisia otteluita ole ennen huhtikuuta. Tähän pitäisi tulla muutos ja ehkä yhä useampi ihminen pystyisi irtautumaan salarakkaastaan. Itse en tuota kuitenkaan halua tehdä.

100-vuotias Palloliitto ja 4 x 0-0

Ilmassa oli keskiviikkona suurta urheilujuhlan tuntua, kun 100-vuotias Palloliitto juhli taivaltaan juhlaottelulla Espanjan maajoukoukkuetta vastaan. Nimekkäästä vastustajasta huolimatta ketään ei tuntunut kiinnostavan, sillä Olympiastadionin viime aikoina täytenä pullistelleet katsomot toivottivat tervetulleiksi vain hieman yli 11 000 katsojaa.

Omalla kohdallanikin oli taannoisen Brysselinmatkan jäljiltä pienoista futiskrapulaa, mutta maajoukkue kuitenkin sytyttää aina. Käynnissä olevat karsinnat ovat olleet poikkeus, sillä Suomen lohkossa on peräti kahdeksan maata ja tämän takia myös pelimäärät ovat kasvaneet entisestä. Lisäksi suuren yleisön mielenkiinnon vähyyttä voidaan yrittää selitellä sillä, että Suomella kerrankin on panosta vielä varsinaisissa karsinnoissa, jolloin panoksettoman harjoituspelin seuraaminen hyytävässä lokakuun illassa saattaa tuntua ajanhukalta.

Ottelussa todistettiin kuitenkin eräs suomalaisen urheilukulttuurin harmillinen erityispiirre. Suuri osa paikalle saapuneista ihmisistä nimittäin tuli seuraamaan Espanjan tähtipelaajia, eivätkä Suomen maajoukkuetta ja maamme parhaita jalkapalloilijoita. Tämä on ilmiö, joka toistaa lähestulkoon aina, kun joku menestyksekäs jalkapallomaa saapuu vierailulle Suomeen (karkeimpina esimerkkeinä Englanti, Italia ja Portugali). Menestyvää joukkuetta on tietenkin aina helppo tukea, mutta kun Suomi viimein kampeaa itsensä arvokisoihin, muuttuu ääni nopeasti kellossa ja maamme ”mieshuorat” (anteeksi karkea ilmaus, mutta tällä tarkoitetaan ihmisiä, jotka seuraavat ”intohimoisesti” englantilaista jalkapalloa, eivätkä piittaa suomifutiksesta paitsi silloin kun asiat ovat vähintäänkin mallillaan. Toki tässä yhteydessä skaalaa on laajennettu koskemaan muitakin maita kuin Englantia. En väitä, että ulkomaisen jalkapallon seuraaminen olisi vääriin ja rangaistavaa, mutta… ehkä ymmärsitte, ja jos ette niin omapahan on häpeänne) ryntäisivät kaduille ylistämään Mika Väyrystä ja Teemu Tainiota. Joku kenties oppisi tuntemaan jonkun veikkausliigapelaajankin nimen. Lisättäköön tähän, että itsekin seuraan kyllä erittäin tiiviisti Englannin sarjoja ja muitakin Eurooppalaisia liigoja, mutta ylivoimaisesti suurin mielenkiinto kohdistuu juuri Suomen sarjoihin. Suurin osa ihmisistä, jotka haukkuvat suomifutista, muodostavat mielipiteensä lähinnä kuulopuheiden ja tyhjien katsomoiden kautta, vaivautumatta itse paikanpäälle rakentamaan asiasta omaa mielipidettään. Tämän tuomitsen.

Lähtökohdat illan otteluun olivat kutakuinkin selvät. Minkäänlaisia odotuksia ei ollut, kunhan tulisi jälleen yksi nautittava pelikokemus muistoihin. Täytyy sanoa, että välillä on jopa virkistävää olla jalkapallokatsomossa ilman nitropurkkia (esim. Puola ja Belgia-pelit). Ilta alkoi Sports Pub Chelseasta, jossa pystyi seuraamaan, kun Venäjä alisti jalkapallon emämaata Englantia ja torpedoi Pyhän Yrjön poikien kisamahdollisuudet lähes täydellisesti.

Chelseasta matka jatkui olutta siemaillen Hesperian puiston läpi kohti stadionia, jonka ympärillä oli jo ihan kiitettävästi kuhinaa. Tässä vaiheessa aloituspotkuun oli enää 30 minuuttia aikaa. Suomen maajoukkueen kannattajia oli paikalle saapunut normaalia vähemmän ja suurin osa näytti olevan viikonlopun belgiareissulta tuttuja naamoja.

Pelintaso ei todellakaan tällä kertaa säväyttänyt ja Suomi keskittyi lähinnä puolustamiseen (tämähän ei sinänsä ole väärin, mutta harjoituspelissä voisi kuvitella hyökkäämisen kiinnostavan enemmän kuin vähän alusta). Kaikki kunnia Espanjalle, joka tässä pelissä oli kuitenkin ennakkoasetelmissa suosikki. Joukkueesta näki kuitenkin, ettei heilläkään ollut täysin 100% pelissä. Pelin vaisun tason (ja orastavan jalkapallokrapulan) takia ottelun seuraaminen jäi normaalia heikommalle tasolle ja SMJK (Suomen maajoukkueen kannattajat) pyrkivät nostattamaan tunnelmaa stadionilla, eli toisin sanoen kilpailemaan, Espanjan maskotti, Manolon rummun kanssa. Mielestäni onnistuimme toiminnassamme hyvin, vaikkakin paikalla ei ollut yhtä runsaslukuinen kannattajajoukko kuin muutamassa edellisessä kotiottelussa on ollut.

Maalien puute otteluissa rupeaa kuitenkin olemaan jo vähintäänkin häiritsevää. Tämä oli jo neljäs 0-0-tasapeli, jonka Suomen maajoukkue pelaa peräkkäin. Miesten täytyisi ottaa mallia alle 21-vuotiaiden joukkueesta, joka puolestaan on voittanut neljä viimeistä otteluaan. Samankaltaisuuksiakin löytyy, sillä U21-joukkue on päästänyt otteluissaan vain yhden maalin, mutta onnistuneet myös maalinteossa jokaisesssa ottelussa.

Jos maalihanoja ei saada auki Azerbaijania vastaan marraskuussa, voidaan EM-kisahaaveet haudata lopullisesti. Olisihan se toki hienoa saada peräkkäisten 0-0-tasapelien ennätys Suomeen. Mikä nykyinen ennätys sitten lieneekään…

Belgia - Suomi 0-0, matkaraportti Brysselistä

Kauan odotettu matka kohti Brysseliä ja Roi Baudouin-stadionia käynnistyi torstaina (11.10.07) puolilta päivin. Odotukset ottelun suhteen olivat hyvinkin korkealla ja luotto joukkueeseen vahva, vaikka Suomella oli muutama avainpelaaja loukkaantuneena. Näistä näkyvin oli varmasti Teemu Tainion poissaolo ja Mika Väyrysen puolikuntoisuus.

Lento Helsinki-Vantaan lentokentältä lähti hieman aikataulusta myöhässä noin puoli kolmen aikoihin. Kiitettävän nopeasti sujuneen lennon jälkeen, nelihenkinen seurueemme suunnisti Köln/Bonnin lentokentältä junalla kohti Kölnin keskustaa, jossa meillä oli majapaikka varattu juna-aseman läheisyydessä sijaitsevasta hostellista. Paikan hintalaatusuhde ainakin oli kohdallaan, sillä yöpyminen maksoi vain 17 euroa per henkilö.

Täytyy sanoa, että juna-asemalta poistuessa ei voi kuin ihailla Kölnin massiivista tuomiokirkkoa, joka hallitsee maisemaa koollaan ja komeudellaan. Toki tämän nähtävyyden negatiivisena lieveilmiönä on sen ympärillä parveileva valtava turistilauma. Köln vaikutti muutenkin paljon Brysseliä viihtyisämmältä kaupungilta. Ainakin keskustojen perusteella, mutta Brysseli taitaa muutenkin olla ennemmin ns. virastokaupunki, joka ei välttämättä ole se kaikista paras ajanviettopaikka parikymppisille nuorilleen.

Ensimmäinen matkailta sujui kiinalaisen ruoan ja Rheinin rannalla nautittujen viinipullojen siivittämänä. Lisäksi yritimme varata majoitusta myös sunnuntain ja maanantain väliselle yölle siinä kuitenkaan onnistumatta. Loppujen lopuksi kyseinen yö vietettiinkin Köln/Bonnin lentokentällä. Ratkaisu oli tervetullut, sillä kuluja matkan aikana kertyi paljon ja esimerkiksi junaliput Thalysin junalla Brysseliin ja takaisin maksoivat hämmästyttävät 82 euroa (toki nämä eivät eroa juurikaan VR:n hinnoista). Kyseiset liput olisivat maksaneet noin puolet vähemmän, jos ne olisi ostettu etukäteen internetin kautta, mutta laiskuudesta sai tällä kertaa maksaa tuplahinnan.

Hieman jännitystä herätti myös perjantaiaamuna alkanut veturimiesten lakko Saksan puolella, joka jatkui ainakin yli viikonlopun ja ilmeisesti sekoitti koko Saksan sisäisen liikenteen. Kaikeksi onneksi lakko ei kuitenkaan ulottunut kansainvälisiin yhteyksiin, eikä seurueemme joutunut turvautumaan johonkin vaihtoehtoiseen matkustamismuotoon, joka edellisenä päivänä ostettujen kalliiden junalippujen myötä olisi aiheuttanut varmasti käsittämättömän suuret itkupotkuraivarit.

Brysseliin saavuimme perjantai-iltapäivänä. Hintalaatusuhteeltaan erittäin kehno hotellimme (Continental Hotel oli tuo paikka nimeltään. Älkää missään nimessä menkö koskaan sinne.) sijaitsi vain kivenheiton päässä Gare du Midin juna-asemasta, jonne myös junamme saapui. Vietyämme tavarat hotelliin siirryimme metrolla Brysselin keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Tässä yhteydessä voitaneen sanoa, että mikäli haluaa muutaman euron ruokailussa säästää niin kannattaa välttää keskustaa ja suunnata laitakaupungille, jossa näytti olevan useita suhteellisen laadukkaan näköisiä ruokapaikkoja. Perjantaina suomalaisia ei vielä hirveästi näkynyt keskustan katukuvassa, vaikkakin aina välillä muutama yksittäinen suomalaisseurue pisti silmään.

Ruokailtuamme eräässä italialaisessa ravintolassa, lähdimme etsimään mukavaa kuppilaa, jossa loppuillan voisi viettää. Pienen etsiskelyn jälkeen löytyikin O´Reilly-niminen irkkupubi, jossa loppujen lopuksi vietimme koko loppuillan puiden mm. seuraavan päivän ottelua. Lisäksi, kun kyseessä oli irlantilainen baari ja asiakaskunta koostui suurilta osin briteistä, televisioista ja screeneiltä näytettiin Englannin alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ottelu Serbiaa vastaan. Ottelun viihdearvo oli suhteellisen kehno ja keskityimme ennemmin juttelemiseen kuin ottelun seuraamiseen. Eksyipä samaiseen baariin toinenkin suomalaisseurue, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan ennen hotellille lähtöä.

Otteluhuuma oli heti lauantaiaamuna korkealla. Tappion mahdollisuus ei ollut käynyt edes mielessä. Edessä olisi piinaava kymmenen tunnin odotus ennen kick-offia. Asianmukaisten aamutoimien jälkeen suunta oli jälleen kohti kaupungin keskustaa, josta ruokailun jälkeen matka jatkui, hieman sivummalle keskustasta, Old Oak-nimiseen irkkubaariin, jossa Suomen Maajoukkueen Kannattajat kokoontuivat ennen ottelua. Iltapäivä kului leppoisissa tunnelmissa olutta juoden. Baariin alkoi kerääntyä yhä enemmän suomalaisia ja pian viriteltiinkin jo muutamia laulunpätkiä.

Matka baarista stadionille onkin jo sitten kokonaan oma lukunsa. Metrossa tunnelma kohosi aivan uudelle tasolle ja ”otetaan metro haltuun”-huudot kajahtivat useaan kertaan komeasti ilmoille, paikalla olleiden belgialaisten hämmästykseksi. Myös Finlandia-hymni ja Maamme-laulu kajahti metrossa hienosti.

Siirtyminen stadionille tapahtui rauhallisissa, mutta samalla myös iloisen riehakkaissa ja positiivisissa tunnelmissa. Ongelmia belgialaisten viranomaisten, jotka olivat metroasemalla vastassa ja saattoivat suomalaiset aina stadionille asti, tai kannattajien kanssa ei ilmennyt menomatkan aikana. Itse asiassa tämä ottelu ei pahemmin kiinnostanut belgialaisia, joiden maajoukkue oli menettänyt mahdollisuutensa kisapaikkaan jo karsintojen alkuvaiheessa. Roi Baudouin stadion oli juuri ja juuri puolillaan ottelun alettua.

Tunnelma suomifanien joukossa kasvoi kasvamistaan. Tunnelmaa lisäsi entisestään tieto siitä, että Serbia oli pelannut 0-0 tasapelin Armeniaa vastaan ja Puola oli kotonaan tappiolla Kazakshtanille. Kaikki näytti erittäin hyvältä. Koko ensimmäinen puoliaika oli melko lailla Suomen hallintaa, mutta kaksi vääryydellä hylättyä maalia hieman latistivat tunnelmaa. Suomen kannattajat sijaitsivat toisessa päädyssä, joten tilanteista ei saatu selvää kuvaa stadionilla, mutta Suomesta tiedot kertoivat, että ainakaan toinen hylätyistä maaleista ei ollut paitsio. Suomeen palattuani katsoin nuo maalit ja itse asiassa kumpaakaan maaleista ei olisi pitänyt hylätä, sillä molemmissa tilanteissa Belgian oma pelaaja pelasi pallon maalintekijälle. Mikäli Suomi ei selviä EM-kisoihin nostetaan nämä tilanteet varmasti jälleen parrasvaloihin.

Toisella puoliajalla kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan ja Jussi Jääskeläinen Suomen maalissa joutui venymään muutamaan paraatipelastukseen, jotta Suomen maali pysyisi puhtaana. Ottelu oli saada onnellisen lopun Eremenko Juniorin pelatessa Daniel Sjölundin aivan avoimeen maalipaikkaan, mutta ahvenanmaalainen onnistui vetämään pallon suoraan päin belgimaalivahti Stijnenia.

Lauantaina nähtiin taas kerran se, että Suomen ongelmat löytyvät nimenomaan hyökkäyspäästä. Kolmessa viimeisessä ottelussa ei maajoukkue ole pystynyt tekemään maaliakaan. Puola ja Belgia-pelit osoittivat sen, että maalipaikkoihin kyllä päästään, mutta niitä ei osata hyödyntää (olkoonkin, että Belgiaa vastaan pallo saatiin kaksi kertaa maaliin laillisin keinoin, mutta tuomarivirheet puuttuivatkin tämän jälkeen peliin). Puolustus pitää ja Suomi onkin päästänyt vähiten maaleja A-lohkossa – vain kuusi maalia, eli 0,5 ottelua kohden. Hyökkäyspäässä Suomi on onnistunut 12 pelissä vain 11 kertaa, joten keskiarvoisesti jäädään alle yhteen maaliin ottelua kohden (0,917). Neljä Suomen 12 ottelusta on päättynyt 0-0 tasapeliin. Voidaan kuitenkin sanoa, että mikäli kisapaikkaa ei tule, mahdollisuudet eivät kariutuneet Azerbaijan-tappioon, vaan umpisurkeaan hyökkäyspeliin. Olkoonkin, että Suomella on ollut loukkaantumishuolia läpi koko karsintojen.

Ottelun jälkeen tunnelma Suomen kannattajasektiossa oli jokseenkin apea. Tarjolla oli ollut paljon saavutettua enemmän ja nyt Portugali kiilasi Suomen edelle karsintalohkossa. Välikohtauksia belgialaisten kannattajien kanssa ei näkynyt ainakaan stadionin välittömässä läheisyydessä. Poliisi oli edelleen suhteellisen monilukuisena paikalla ja metron sisääntulon kohdalla oli näennäinen kontrolli.

Saavuttuamme keskustaan ajattelimme siirtyvämme samaiseen baariin, jossa olimme viettäneet koko perjantai-illan. Pahaksi onneksemme Ranskan ja Englannin välinen Rugbyn MM-kilpailujen välierä oli täyttänyt lähes jokaisen keskustan baarin. Tuo Rugby-ottelu oli melkein näkyvämmässä asemassa Brysselin katukuvassa kuin Belgian jalkapallomaajoukkueen ottelu, joka oli sinänsä hieman outoa, mutta ilmeisesti belgialaisilla on jonkin sortin Ranskasympatioita.

Sunnuntaina oli taas aika siirtyä takaisin Saksan puolelle. Paluumatka venyi hieman, sillä Saksassa junaliikenne oli edelleen jonkinmoisessa kaaoksessa, lakon takia, mutta lopulta junamatka venyi vain noin puolella tunnilla. Se, että emme olleet varanneet majoitusta seuraavaksi yöksi kostautui. Majapaikkoja ei ollut enää tarjolla, tosin kyselyt rajoittuivat samaiseen hostelliin, jossa olimme matkan ensimmäisen yön viettäneet, sillä lentomme lähtisi seuraavana aamuna kuitenkin niin aikaisin, ettei yö Köln/Bonn-lentokentällä tuntunut yhtään huonolta vaihtoehdolta. Ainakin tällä ratkaisulla säästäisi muutaman kympin rahaa.

Alkuilta vietettiin kuitenkin kiinalaisessa ravintolassa ja Rheinin rannalla sekä jossain surkeassa baarissa. Mainittakoon tässä yhteydessä se, että mikäli kaupungista löytyy kiinalainen ravintola, josta löytyy buffet, ei kannata edes harkita muita ruokailupaikkoja. Sikailuksihan se väistämättä menee, mutta hintalaatusuhde on aivan käsittämättömän hyvä. Sitä paitsi eipä sitä ulkomailla tarvitse liikaa statuksestaan pitää kiinni, jos sellainen edes on siunaantunut. Ruokailun jälkeen kiertelimme vielä hetken kaupungilla ennen siirtymistä lentokentälle. Lentokentälle saavuttaessa kello oli hieman yli 23, joten lennon lähtöön olisi noin 11 tuntia aikaa. Päätimme kuluttaa ensimmäiset muutamat tunnit nauttimalla alkoholia lentokentän baarissa ja pihalla. Lentomatkalla olikin sitten sen verran hirveä olo, että tämä metodi saattaa muuttua tulevilla matkoilla. Pahaolo ilmeni myös lentokentän bussiasemalle yön pieninä tunteina.

Kaiken kaikkiaan matkasta jäi erittäin positiivinen tunnelma, vaikka hyvästä esityksestä huolimatta Suomi ei onnistunut voittamaan. Mahdollisuudet EM-kisoihin on vielä olemassa ja luotto joukkueeseen kova. Lennot seuraavaan Suomen vierasotteluun Portoon on jo varattu ja toivottavasti pääsemme siellä juhlimaan Suomen historian ensimmäistä EM-kisapaikkaa portugalilaisten kustannuksella.

Maajoukkueen matkassa

Nyt tai ei koskaan. Jalkapallon EM-karsinnat lähenevät kliimaksiaan ja tällä kertaa Suomellakin on yllättäen vielä mahdollisuudet päästä mukaan kisoihin. Lauantaina pelattava Belgia-ottelu Brysselissä on panoksiltaan kovempi kuin suomifutiksen historiassa aikoihin. Voitolla Suomi iskisi jo kyntensä EM-kisapaikkaan, mutta tappion sattuessa kisapaikka karkaa jo valovuosien päähän. Silloinkaan kaikki ei välttämättä olisi vielä menetetty, sillä paljon riippuu myös lohkon muiden otteluiden tuloksista.

Suomen joukkueen lähtökohdat otteluun eivät ole parhaat mahdolliset. Kriittisen tärkeä keskikenttä on kokenut lähes korvaamattomia menetyksiä Teemu Tainion sekä Markus Heikkisen ollessa sivussa loukkaantumisien takia, ja Mika Väyrysen ollessa vielä pahasti puolikuntoinen. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Suomelta puuttuu tällä hetkellä maalintekoon kykenevä hyökkääjä. Keskikentän ja hyökkäyksen haurauden seurauksena voittoon tarvittavat peliliikkeet täytyy lähtökohtaisesti tehdä puolustuspäässä. Samanlainen taktisesti kypsä peli kuin Serbiaa vastaan Belgradissa, höystettynä yhdellä erikoistilannemaalilla, lienee lääke, millä belgialaiset tyrmätään. Helppoa.

Myös matkustaminen vaatii muutamien peliliikkeiden osaamista. Ensinnäkin oikean reitin löytäminen pisteestä X pisteeseen Y lienee oletusarvoisesti se tärkein seikka reittiä suunniteltaessa. Jotta matkasta tulisi mielenkiintoisempi, ei kuitenkaan kannata valita sitä suorinta vaihtoehtoa. Kyltymättöminä pihtareina seurueemme päätti suunnata Brysseliä kohti Kölnin kautta, jonne Germanwings-halpalentoyhtiö lentää Helsingistä naurettavan halvalla (ei tosin enää kauaa, sillä ko. yhtiö lopettaa liikennöinnin Helsinkiin tämän kuun lopussa).

Pelisilmää tarvitaan jo heti lentokoneessa, sillä tuskin kukaan haluaa joutua lentopelosta kärsivän, kaksi ja puoli tuntia taukoamatta hyperventiloivan, luonnonoikun viereensä tärisemään. Tai itse en ainakaan halua. Tällainen tilanne voisi olla vähintäänkin epämielyttävä, ellei kyseessä ole vastakkaisen sukupuolen viehättävä edustaja, jolloin lohduttavaa olkapäätä tarjoaisin melkein jopa mielelläni (riippuen hyperventiloinnin tasosta). Johtuen kuitenkin rajallisesta osaamisestani naisasioissa, kääntyisi tilanne todennäköisesti päälaelleen ja vierustoverin tila muuttuisi viimeistään keskustelun alkaessa äärimmäisen epämukavaksi. Jos tilanne käy syystä tai toisesta harmittavan häiritseväksi, täytyy vain toivoa, että vierustoveri lähtisi etsimään mahdollista toista vapaata paikkaa. Sikailemalla saavutettua ikkunapaikkaa ei nimittäin missään nimessä kannata luovuttaa.

Olettaen, että Germanwingsin koneilla ei ole mitään tekemistä SAS:in DASH-konetyyppien kanssa ja lento saapuu huomenna ilman haavereita Kölniin, on luvassa varmasti A) pähkäilyä, millä helvetillä pääsisi seuraavana päivänä matkustamaan Brysseliin B) saksalaisten oluiden maistelua. Jos veturimiesten mahdollinen lakko ei vie matkustamiselta mielenkiintoa, pitäisi hyvin kuppikuntaisen ja epäsosiaalisesti lahjakkaan (tyypillinen suomalainen miesporukka siis) seurueemme olla Brysselissä perjantai-iltana. Tästä eteenpäin odotettavissa onkin vain humalahuuruista jalkapallokiimaa. Mainittakoon tässä yhteydessä vielä, että kyseessä on, nelihenkisen seurueemme kaikille jäsenille, ensimmäinen matka Suomen jalkapallomaajoukkueen vierasotteluun.

Lauantaita odotellessa.

Alkusanat

Tämä blogi tulee käsittelemään lähinnä jalkapalloa ja siihen liittyviä erilaisia kulttuuri-ilmiöitä. Blogiin saattaa ilmaantua myös erinäisiä matkaraportteja, mikäli jaksan niitä kirjoittaa. Kaiken kaikkiaan luvassa on kuitenkin käsittämätöntä kaunokirjallista tykitystä, joka tuskin kiinnostaa ketään edes vähän alusta.