perjantai 30. marraskuuta 2007

Portugali-Suomi: Matkaraportti


Matka kohti Portugalia ja Suomen mahdollista ensimmäistä arvokisapaikkaa alkoi tiistai-iltana bussimatkalla kohti Pirkkalan lentokenttää. Pienen brenkuttelun ja korttipelin siivittämänä mieliala oli erittäin korkealla ja luottamus kisapaikkaan suuri. Seuraava yö, joka vietettäisiin Stanstedin lentokentällä herätti kuitenkin pieniä pelkoja, sillä jatkolento saapuisi Portoon vasta keskiviikkona aamupäivällä ja ottelu olisi jo samaisena iltana. Luotto kisakuntoon oli kuitenkin vahva.

Jatkolento saapui Portoon noin kello kymmenen aamulla ja koneesta poistumisen jälkeen portugalilaiset antoivat todellisen taidonnäytteen passintarkastuksesta. Organisointi oli samaa tasoa kuin Pohjola Stadionin lipunmyynti parhaimmillaan. Saksalaista tehokkuutta aina salaa ihailleeneena tämä tietysti pisti hieman vihaksi. Kaikeksi onneksi sää oli aivan perseestä, joten passivirkailijoiden hitaus ei jäänyt päällimmäiseksi takaraivoon, vaan märkyyden ylivoima vei totaalisesti mielenkiinnon.

Toki pienellä ennakoinnilla ja suunnittelulla hotellille asti olisi kenties päässyt jopa kuivana, mutta liian vaivan näkeminen on yleensä yliarvostettua. Asiat toteuttaa mieluummin hankalammin ja pidemmän kaavan kautta. Residencial Aviz-hotelli sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella muutaman metropysäkin päässä Estadio do Dragaosta, jossa ottelu pelattaisiin.

Täytyy todeta, että ainakin jalkapalloihmiselle Porton metroverkosto on erinomainen, sillä neljä viidestä linjasta päättyy Dragaolle. Boavistan Estadio Bessalle sen sijaan joutuu lähimmältä metroasemalta (Casa da Musica?) kävelemään muutaman kilometrin. Alueen kolmannen pääsarjajoukkueen, Leixoesin, Estadio do Mar stadion puolestaan löytyy samannimisen metroaseman lähettyviltä. Portossahan taitaa olla koko Euroopan modernein metroverkosto, johtuen parannuksista, joita EM2004-kisoja varten kaupungissa tehtiin.

Johtuen jo mainitusta suunnitelmallisuuden puutteesta ja laiskuudesta, seurueemme ei koskaan löytänyt tietään Ryan’s-nimiseen irkkubaariin, jossa suomifanien enemmistö kokoontui ennen ottelua. Hotellihuoneessa nautittujen pre-match juomien jälkeen alkoi matka kohti illan kliimaksin näyttämönä toimivaa Porton stadionia. Metrot olivat täynnä Suomen ja Portugalin kannattajia ja tunnelma ainakin suomalaisten joukossa nousi jatkuvasti. Tänään se tapahtuisi. Suomi selvittäisi tiensä ensimmäistä kertaa historiansa aikana arvokisoihin.

Suomalaisia oli saapunut paikalle arviolta noin 700 ja eristetty yhteen kulmaan. Tieto siitä, että Jari Litmanen aloittaisi jakoi mielipiteet, sillä Litmanen ei missään nimessä olisi 90 minuutin pelikunnossa, mikä myös ilmeni ottelun toisella puoliajalla. Loukkaantumisestaan toipunut Mika Väyrynen sen sijaan aloitti ehkä jopa hieman yllättäen vaihdossa.

Avauskokoonpano ei kuitenkaan suurempia yllätyksiä sisältänyt ja voitokkaan Azerbaijan-ottelun avaukseen Hodgson oli tehnyt vain kaksi muutosta. Litmasen lisäksi Markus Heikkinen löysi itsensä avauskokoonpanosta Roman Eremenkon paikalla.

----------------Forssell---------------
Kolkka---------Litmanen-----Sjölund
-------Heikkinen---Tainio--------------
Kallio----Hyypiä—Tihinen-------Pasanen
------------Jääskeläinen-----------------

Kotiyleisö oli yllättävänkin vaisu, johtuen varmasti osittain heikosta edellisestä kotiottelusta Armeniaa vastaan neljä päivää aikaisemmin. Stadionin kuuluttajan täytyi tehdä parhaansa, jotta portugalilaiset lähtivät kannustamaan omiaan. Välillä tuntui jopa siltä, että 700-päinen suomalaisjoukko olisi ajoittain pitänyt kovempaa ääntä kuin hieman yli 40 000 lusitaania. Tämä taitaa kuitenkin olla pelkkää illuusiota, sillä kyseinen skenaario on lähes mahdoton.

Itse ottelun käsikirjoitus oli hyvinkin nopeasti selvillä, sillä Portugali hallitsi kenttätapahtumia lähes suvereenisti. Suomi jatkoi kuitenkin loistavaa puolustustyöskentelyään ja erityisesti vasemman puolustajan tontilla luutinut ”Köpi” Kallio säväytti, pitäen Cristiano Ronaldon melkoisen hyvin pimennossa ja ajoittain lähes nöyryyttäen nuorta kalastelijaa.

Tunnelma katsomossa oli erittäin jännittynyt. Lisäpuhtia toivat tiedot siitä, että Puola oli siirtynyt johtoon ottelussa Serbiaa vastaan. Tuolla tuloksella tai jopa tasapelillä ratkaisun avaimet olisivat Suomen omissa käsissä. Pelitapahtumat enteilivät kuitenkin aivan jotain muuta, sillä Suomi sai koko ottelun aikana rekisteröityä vain yhden laukauksen kohti maalia. Jussi Jääskeläinen puolestaan venyi lukuisiin huippupelastuksiin Portugalin noustessa lähinnä Ronaldon ja Quaresman voimin.

Ottelun lopussa Suomi sai kuitenkin vielä lisäpontta ja historiallinen maali oli nähdä päivän valon, kun Bruno Alves ohjasi pallon vain muutamia kymmeniä senttejä ohi Portugalin omasta maalista. Toisella puoliajalla Portugalin pelissä oli havaittavissa varmistelun aineksia, sillä tasapeli riittäisi heille lopputurnauspaikkaan.

Jari Litmanen pelasi kenties uransa viimeisen maajoukkueottelun ja maestro ei todellakaan saanut arvoistansa kohtelua, kun portugalilaiset järjestivät vihellyskonsertin ”Kuninkaan” paineltua vaihtoon toisen puoliajan puolivälin paikkeilla. Toivottavasti Litmanen pelaisi vielä jäähyväisottelun Olympiastadionilla. Seurajoukkueissahan ”Litin” ura kuitenkin todennäköisesti (ja toivottavasti) vielä jatkuu, mutta maajoukkueottelut mies on vannonut lopettavansa näihin karsintoihin.

Loppuvihellyksen koittaessa suomalaisten katsomossa oli apeita ilmeitä ja muutamia kyyneliäkin vuodatettiin. Kisapaikka jäi tällä kertaa vain maalin päähän ja mahdollinen lohkon kakkostila vaihtui lopulta nelostilaan, kun Serbia kukisti vielä rästiottelussaan Kazakhstanin lauantaina ja ohitti Suomen keskinäisten otteluiden turvin.

Mitään ihmeempiä välikohtauksia ei ainakaan ottelun aikana katsomossa tapahtunut, vaikka turvamiehiä vieraskannattajien ympärillä lisättiin jossain vaiheessa. Ilmeisesti paikalliset ultrat yrittävät päästä suomalaisten joukkoon haastamaan riitaa, mutta tällä kertaa vakavammilta tapahtumilta vältyttiin.

Portosta matka jatkui perjantaina (23.11) Milanoon, jossa seurueemme vietti viikonlopun. Interin otteluunkin oli tarkoitus mennä, mutta taannoisen ampumavälikohtauksen takia otteluun ei myyty lippuja muille kuin milanolaisille. Kotiutuminen tapahtui tiistaiaamuna yhden Malpensan lentokentällä vietetyn yön jälkeen. Malpensan kenttä on muuten erittäin viihtyisä ja nukkuminen pehmustetuilla penkeillä onnistuu huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Stanstedin lentokentällä. Täytyy myöntää, että ottelun jälkeisinä päivinä puseroon hiipi useammankin kerran uskomaton vitutus. Suomen kisapaikka jäi vain maalin päähän!

sunnuntai 11. marraskuuta 2007

Suomen Cupin Finaali 2007: Tampere United vs. FC Honka


Tänään isänpäiväviihdettä parhaimmillaan tarjoiltiin Finnair Stadiumilla, kun suomalaisten seurajoukkueiden jalkapallokausi 2007 huipentui Suomen Cupin finaaliin Tampere United vs. FC Honka. Ottelusta ei puuttunut väriä, sillä TamU vei mestaruuden vasta rangaistuspotkukilpailun jälkeen, varsinaisen peliajan päätyttyä 1-1 numeroihin. Varsinainen show alkoi jatkoajalla, jonka aikana tehtiin peräti neljä maalia ja rangaistuspotkukilpailuun siirryttiin tilanteesta 3-3 (0-0, 1-1). Rangaistuspotkuissa FC Hongan pelaajien kantti ei kestänyt, sillä neljästä vetäjästä vain Jami Puustinen sai pallon Mikko Kavénin selän taakse. Janne Saarisen veto suuntautui karkeasti yli. Kavén puolestaan onnistui torjumaan Tero Koskelan ja Mika Helinin vedot. TamU:n kaikki kolme vetäjää, Henri Myntti, Jussi Kujala ja Antti Pohja, sen sijaan onnistuivat vedoissaan ja näin liigamestaruuden lisäksi myös Cup-mestaruus matkaa tänä vuonna Tampereelle.

Ottelun tapahtumia en rupea yksityiskohtaisesti kuvailemaan, sillä internetissä on jo useita otteluraportteja. Tässä Veikkausliiga.comin raportti.

Punaisista korteista sen verran, että molemmat tuomiot vaikuttivat heppoisilta. Itse asiassa saattaa jopa olla, että Weckströmin saama punainen kortti,toisen puoliajan alussa, oli jonkinlainen hyvitys aikaisemmasta virhearvionnista. Juska Savolaisen ja John Weckströmin ulosajot olivat ainakin ennalta paha kolaus ottelun viihdearvoa ajatellen, mutta jatkoajan dramatiikka korvasi näiden pallotaiturien (edellinen kuvaus osunee paremmin Weckströmiin) puuttumista.

Finnair Stadiumilla oli paikanpäällä todistamassa tätä huikean jännittävää ja tapahtumarikasta näytöstä vain hieman reilut 1400 katsojaa. Kun kysyin eräältä annoutuneimmista suomifutiksen vihaajista, lähtisikö hän katsomaan ottelua, vastaus oli tyly. Kyseessä oli kuulemma "panoksetonta höntsää". Tästä kommentista kuvastaa hyvin Suomen Cupin arvostus, tai paremminkin sen puute. Voin vakuuttaa, että Tampere Unitedille kelpasi kultaisten mitaleiden lisäksi myös palkintona jaettu 25 000 euron shekki. Hopealle sijoittunut Honka puolestaan kuittasi 8 000 euroa tililleen.

Tänään pelattua perinteikästä Norjan Cupin loppuottelua Haugesund-Lilleström seurasi Norjan kanssallisstadionilla Ullevaalilla peräti 24 000 katselijaa. Koska Suomessa? Mainittakoon myös, että voittajajoukkue Lilleströmin maalia vartioi Otto Fredrikson.

Finnair Stadiumillakin oli kuitenkin poikkeuksellisen hyvä tunnelma ja tänään saatiin nauttia paremmasta kannatuksesta kuin kotiottelunsa Finnair Stadiumilla pelaavan HJK:n otteluissa tällä kaudella. Tampereelta oli saapunut muutama junavaunullinen sinikaartin jäsenia ja muita Tampere Unitedin kannattajia. Espoolaisiakin oli paikalle saapunut kiitettävästi ja luonnollisesti he olivat stadionilla myöskin enemmistö. Tänään nähtiin myös sellainen harvinaisuus, että koko Hongan puoleinen itäkatsomo osallistui kannattamiseen jatkoajan ratkaisuhetkillä. Tämä on ilmiö, jota en muista Klubin otteluissa koskaan todistaneeni (jos mukaan ei lasketa taputtamista, mutta miksi laskettaisiin?).

Kausi 2007 on siis nyt saatu seurajoukkueiden osalta pakettiin ja loppujen lopuksi suurempia yllätyksiä ei koettu. Lopuksi vielä onnittelut 100-vuotiaalle HJK:lle, joka pelasi paskimman kautensa vuosi kausiin. Onnea!

lauantai 10. marraskuuta 2007

Leeds United Football Club

Maailman vanhin jalkapallokilpailu Football Association Cup (FA Cup) pyörähti jälleen kerran käyntiin eilen illalla. Ensimmäisen kierroksen ensimmäisessä ottelussa kohtasivat League Twon kärjessä pyörivä Hereford ja toipumisohjelmaansa toteutta Leeds United.

Otan asian esille siksi, että Leeds on jo pitkään ollut englantilaisista joukkueista minun suosikkini. Tässä toteutuu jälleen se vanha totuus, että jokaisella suomalaisella miehellä on oma salarakkaansa brittein saarilla. Minun kohdallani tuo salarakas on Leeds.

Ensimmäiset muistikuvani joukkueesta ovat 90-luvun puolivälistä. Tuolloin vanhoina hyvinä aikoina TV2 näytti vielä joka lauantai yhden viideltä alkavan Valioliigaottelun. Tuo oli omaa jalkapallouraansa aloittelevan juniorin viikon kohokohta. Eräänä lauantaina tietoisuuteeni marssi eräs herra nimeltä Tony Yeboah, joka tykitti muutaman aivan käsittämättömän maalin. Väittäisin, että tuo herra on ampunut minuun ensimmäiset amorin nuolet Leedsiä kohtaan.

Lopullisesti seura nousi suosikikseni vuosituhannen vaihteessa, sen taistellessa kahta suurta, Manchester Unitedia ja Arsenalia, vastaan tasavertaisesti. Seuran edesottamukset Champions Leaguessa ja välierät Valenciaa vastaan ovatkin sitten ikimuistoisia seuran kaikille kannattajille. Alan Smithin, Mark Vidukan, Ian Harten, Paul Robinsonin, Harry Kewellin, Rio Ferdinandin, Olivier Dacourtin, Lee Bowyerin ja kumppaneiden tähdittämä joukkue on käsite.

UCL-aikakauden jälkeen joukkueen suunta on ollut vapaapudotuksen muodossa suoraan alaspäin. Putoaminen Valioliigasta kauden 2003/04 jälkeen oli vasta alkusoittoa. Putoamista seurasivat myös selvitystilaan joutuminen ja seuran koko olemassa olo oli useaankin otteeseen vaarassa.

Toisella Championship kaudella (2005/06) näytti jo pitkään siltä, että joukkue nousisi takaisin Valioliigaan. Kausi sai kuitenkin surullisen lopun, kun Watford voitti Leedsin nousufinaalissa Cardiffin Millenium Stadiumilla. Seuraava kausi olikin sitten jälleen katastrofaalinen ja joukkue sijoittui Championshipin viimeiseksi menetettyään vielä kymmenen pistettä kauden lopussa selvitystilaan joutumisen takia.

Vajoaminen vieläkin alemmaksi näytti väistämättömältä, kun FA langetti joukkueelle alkavalle League One-kaudelle 15 miinuspistettä. Vahvasti nuorentunut Leeds on kuitenkin kääntämässä kelkkaansa ja tällä hetkellä paluu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle näyttää erittäin todennäköiseltä. Leedsin materiaali on tällä kaudella, niin paperilla kuin kentälläkin, ollut ylivertainen vastustajiinsa verrattuna. Leeds on voittanut 15 pelatusta sarjaottelustaan peräti 12 ja hävinnyt vain yhden. Sarjakärki Carlisle on enää viiden pisteen päässä. Carlisle on myös se joukkue, joka on ainoana onnistunut ottamaan yorkshirelaisilta täydet kolme pistettä tällä kaudella.

Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä jopa pelottavan hyvältä. Maalipörssin kärjessä kahdeksalla maalillaan majailevat Jermaine Beckford ja Tresor Kandol ovat tällä kaudella muodostaneet lyömättömän kärkiparin. Materiaalin laajuudesta kertoo jotain sekin, että reservistä löytyy vielä loukkaantumisista kärsivä Tore André Flo. Lisäksi Valioliigakokemusta omaavia pelaajia löytyy vielä useita: Jonathan Douglas (joka kuuluu edelleen Irlannin maajoukkuerinkiin), Shaun Derry (palaamassa pitkäaikaisen loukkaantumisen jälkeen takaisin tositoimiin), Alan Thompson (pelannut mm. Celticissä ja Blackburnissä useamman kauden). Heidän lisäkseen Leedsin oma juniorimylly tuottaa edelleen lahjakkaita pelaajia. Tällä kaudella debytoineet Jonathan Howson (s.1988) ja Ben Parker (s.1987) nousevat vielä varmasti suureen rooliin joukkueessa. Lisäksi Leeds hankki lupaavan Curtis Westonin (s.1987)Swindon Townista.

Eilinen 0-0 tasapeli Herefordin vieraana oli pientä takapakkia, mutta manageri Dennis Wise saa ottaa syyn osittain omille niskoilleen. Useita avauskokoonpanon pelaajia lepuutettiin ja nuorille lupauksille annettiin vastuuta, joka ei tietysti ole huono asia. Tasapelin seurauksena joukkueen otteluohjelma kuitenkin ruuhkautuu, sillä uusintaottelu pelataan muutaman viikon sisällä. Sarjapelejä kertyy kauden aikana peräti 46, joten ylimääräiset kamppailut eivät välttämättä ole tervetulleita.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin kaikesta tapahtuneesta huolimatta vähintäänkin puolipilviseltä, sillä suunta on vahvasti ylöspäin. Myös yleisö on löytänyt joukkueen uudestaan ja Leedsin yleisökeskiarvo on tällä kaudella ollut suurempi kuin lähes puolilla Valioliigajoukkueista.

Marching on Together, Forever, Wherever! Kuulostaako imeleltä? Jotkut eivät ole koskaan hyväksyneet sitä, että suomalaiset kannattavat ulkomaisia seurajoukkueita. Täytyy myöntää, että itsestänikin löytyy tämän kannan omaava puoli. Onkin ehkä parempi sanoa, että seuraan Leedsiä, en kannata. Hieman lievempi termi siis. Ulkomaisen seuran seuraamiselle on kuitenkin Suomessa vahvat perusteet jo meidän oman liigammekin takia. Ensinnäkin suomalainen jalkapallokausi on tällä hetkellä järkyttävän lyhyt. Kausien väliin mahtuu tällä hetkellä yli puolen vuoden tauko, joka lähes kaikissa muissa maissa olisi ennenkuulumatonta. Mitä sitä sitten tekisi noina talven pimeinä kuukausina? Heikkohermoisimmat seuraavat myös väkivaltatappeluna tunnettua, primitiivisyydestään tunnettua, jääkiekkoa, joka muistuttaa lähinnä häirikkölasten tappelukerhoa. Itsetietoisen jalkapalloihmisen on siis helppo käyttää ns. luppoaika ulkomaisten sarjojen seuraamiseen.

Nykyäänhän Veikkausliigajoukkueiden kausi alkaa jo tammikuussa uudistetun Liiga Cupin muodossa, mutta alemman sarjan joukkueilla ei kilpailullisia otteluita ole ennen huhtikuuta. Tähän pitäisi tulla muutos ja ehkä yhä useampi ihminen pystyisi irtautumaan salarakkaastaan. Itse en tuota kuitenkaan halua tehdä.